Kommentti olisi kiva yllätys vieraillessasi blogissani.

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Haavan ja pihlajan lehdillä värjäykset

Tässä nyt huuhdeltuna haavan lehdillä värjätty Viking Vilma 100 g l.valk., alkuvaiheessa ennen keittämistä liuotin haavan lehtiä yön yli ja mukaan laitoin 2 rkl kidesoodaa, sadevesi. 8 litran kattila oli täynnä haavanlehtiä ja vettä sitten kun keittelin ihan reilut 2 tuntia. Puretus suoraan liemeen alunalla 1 rkl, jossa haavanlehdet mukana ja kostutetut langat sekaan. Keittelin näitä jonkun aikaa ja siirsin sitten sankkoon lankoineen päivineen ja annoin olla tähän aamuun, kunnes huuhtelin kädenlämpöisellä vedellä jossa etikkaa hieman mukana. Sen jälkeen sadevedellä huuhtelu.

haavan lehdillä värjätty

Alapuolen kuvassa pihlajanlehdillä värjättyä Viking Vilmaa 100 g l.valk. Sävy nyt ihan eri kuin edellisellä kerralla. Voi johtua siitä että jätin yhden päivän väliin ennen kuin värjäsin sitten, sunnuntai oli sateinen päivä, ei huvittanut mennä kastumaan ulos.Pihlajanlehdet myös olivat yön yli sadevedessä + kidesoodaa 2 rkl ennenkuin keitin. Keittämistä reilu 2 tuntia. Puretus alunalla 1 rkl. Tein samalla lailla kuin haavan lehdillä sen jatkon eli jätin yön yli liemeen ja tänään sitten vasta huuhtelin.

pihlajanlehdillä värjätty

Tässä ihan perussukat lampaan villaa 85 % ja nylonia loput, ihan käyttösukat, nytkin jalassa, tosi hyvät, ei jalat hikoa niin ja pysyvät lämpimänä.


Seuraavaksi on keittymässä lepän lehtiä, ei niin isoa määrää mutta mielenkiinnolla minkälainen keltainen sieltä tulee. Siivilöin suolaheinäliemen ja se on ihan punaista, mitähän tulee???


3 kommenttia:

  1. Leppä on puuna kauniin rusehtavan oranssia, ukkoin teki klapeja lepästä ja ainakin tuoreena on soman väristä:)

    VastaaPoista
  2. Toi haapa on ihanaa, samoin pihlaja.
    Mie jatkan huomenna krapilla, sain pari kerää lankaa puolisolta, kun tarpeeksi marisin:)))
    Villasukat on kyllä tarpeelliset ja noi siun näyttää tosi lämpimiltä.

    VastaaPoista
  3. Upea tuo haapa. Jännityksellä odotan seuraavia värjäyksiä.

    VastaaPoista