Kommentti olisi kiva yllätys vieraillessasi blogissani.

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Huopatossut sukanvarrella


Facebookin sukkaryhmässä ovat paljon neuloneet näitä huovutettavia tossuja sukanvarrella, piti minunkin kokkeilla... ohje täällä Lankahelvetin blogissa. Sukan varret on isoveljeksestä ja terä sitten vanhasta suositusta Puro-langasta. Näistä tuli himpun liian pienet minulle, vaikka isäntäkin kävi niitä viruttelemassa eilen pesun jälkeen. Pesu 30 asteessa, nämä huopui parhaiten verrattuna aitoon lampaan villalankaan ja virolaiseen villalankaan.  No jemmaan nämä.... 

Mutta lisää huopatossuilusta bloggaan tässä ajan kanssa... sillä parit pitää vielä uudestaan pestä kovemmassa lämpötilassa.

Oikein ratkiriemukasta Uutta Vuotta 2015! 

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Palmikkolapaset ja villasukat



Tässä palmikkolapaset, kahta erilaista palmikkoa, tuollainen istutettu peukalo, lanka 7-veikkaa, neulottu 3.5 puikoilla. Näitä oli kiva tehdä vaihtelusta.


Tässä kuvio läheltä. Lapasen malli on nimeltään Hertta. Ohje löytyy Ravelrystä ja on ilmainen, linkki tässä. Lisäilin silmukoita siten että varressa 10 s, sitten lisäsin yhden silmukan joka puikolle ennen kuvio-osan aloitusta, 


Perustöppöset ihan Suomen lampaanvillasta 100 %, Lankahamstereista olen ostanut Päivi Koskelalta valmiiksi värjättynä, näistä tuli ihanat, langan vahvuus kuin Nallea ja puikot oli 2.75 joilla neuloin näämä. Ihan pehmoset. 

Parit yli suuret neulotut sukat, tarkoituksella, huovutan ne pesukoneessa, mutta niistä lisää seuraavalla kerralla.

Tänään pakkanen paukkunut yli -20 astetta, piti kerrospukeutuminen taas aloittaa. 

perjantai 19. joulukuuta 2014

Lapasten "vääntöä"


Taas vierähti tovi päivityksestä mutta kun on ollut tuota lapasten tekoa, niin ajattelin että sitten pompsina laitan tänne nähtäville. Siinä on maatuskaa 7-veikasta, heppalapasta Nalle-langasta heppatytöille :) Yhdet koukutut vanttuut, joita pitäisi tehdä lisää. Lankahamstereista olen Isoveljeä jemmannut, mistä neuloa. Mukavaa on ollut saada tietää että esim. heppalapaset ovat olleet tosi mieluisat kuten sain kuulla että kettulapaset ovat olleet myös työkaverin pojalle erittäin mieluisat. Toiset odottavat puikoilla, jahka pääsen niitä tässä neulomaan. Mutta näin mennään ja joulua odotellaan. Nyt ois 7 päivän vapaa ja olen odottanut, olen ollut erittäin väsynyt tällä viikolla ja muutenkin kivut pinnassa enemmän.

perjantai 28. marraskuuta 2014

Kettulapaset


Elämäni ensimmäiset tehdyt kettulapaset ns. karvapeitteellä työkaverin pojalle, toiveena että ketulla on karvaa niinkuin siililapasissa piikit on. Kehittelin tämän karvapeitteen sitten kaverini kanssa, kettumalli löytyi netistä, siitä olen mallin katsonut ja sitten tuon muun kehitellyt lisäksi. Näistä tuli ihan söpöt, jäi vielä tuota hyvää ruskeanoranssia että teenpä toisetkin vielä. 
Lankana oli 7-veikkaa ja Brazilia lankaa. Nämä on aika muikeen näköiset. 


maanantai 24. marraskuuta 2014

Koukuttuja lapasia kaksipäisellä virkkuukoukulla


Koukuttuja lapasia ylin ja keskellä Novitan isoveli ja silmu-langasta. 


Koukutut lapaset työkaverin omasta langasta sellainen mohair-teddy-tyyppinen lanka, näistä tuli joustavat ja pehmoiset ja tiiviit, tosi kivat, mutta musta  oli vähän vaikeaa koukuta....


Liityin Facebookissa "koukussa koukkuun" -ryhmään, sieltä kautta löysin paikan mistä tilata suomenkielinen koukkuamiskirjanen. Innolla odotan sen tulemista postilootaan.  Jospa sitä sitten opettelisi koukkuamaan sukkia :)

maanantai 17. marraskuuta 2014

Lapasia, kintaita, rasoja


Heppalapaset heppatytölle, Natalia Morevan parista ohjeesta yhdistelty ja omaa versiota kämmenen puoli eli omanlaisensa tuli näistä. Lankana Novitan Nallea. 


Perinteiset maatuskat musta ja kirjava vanha rantulanka 7-veikkaa. Hyvä malli vieläkin neuloa.


Nämä lapasmallit löytyy Villapallon blogista, Malla-lapaset, mukavat ja helpot neuloa. Lankana 7-veikkaa. Kaunis malli.

maanantai 3. marraskuuta 2014

Koukutut lapaset


Koukkusimpa nämä lapaset valmiiksi, on talven pakkasiin itselle sitten valmiina. Lankana neon keltainen isoveli lanka ja silmu-lanka sinisävyinen, näistä tuli hauskat. 

Kiitos kaikille kommenteista, niitä on mukava lukea. Kyllä minä käyn katselemassa muiden blogeja en välttämättä sitten kommentoi. 

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Lapasia ja naisten sukat


Flotte socken kolibrin jämälangoista rukkaslapaset eli siis rukkasten sisään lämmikkeiksi.


Tunisialaisella virkkuukoukulla koukutut parit pienemmät lasten lapaset, lankana isoveli ja silmu-lanka.


Flotte socke Kolibri langasta n. 40 kokoiset naisten sukat, pyynnöstä vartta enemmän. Kuten huomaatte rumasti solmu oli langassa....

Pientä taukoa päivittämisessä... ei ole jaksanut blogata (:

Talvi ja pakkaset yllätti värjäämiset, viimeiset vyyhdit kuvaamatta.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Värjäystuloksia, neulottua valmista ja selfie-kuva Dooriksesta


Verihelttaseitikit kokonaisina ja niitä oli reilusti, keittelin ensin jonkun aikaa, sitten laitoin sekaan alunan ja viinikiven. sitten langat vasemmalla pikkusisko luonnon valkoinen 50 g ja vieressä isoveli luonnonvalkoinen 100 g. Näitä keittelin kotvan ja jätin täksi aamuu huuhdottavaksi. Nyt sain haluttua tummemman oranssia.


Tässä oli verihelttaseitikin lakkiliemen jämäliemi perkeet mukana, pistinpä sitten verihelttaseitikin jalat mukaan ja keittelin jonkun aikaa ja laitoin sekaan alunan ja viinikiven ja lankoina pikkusiskoa luonnon valkoista 50 g ja isoveli luonnonvalkoista 100 g. Nämäkin oli seuraavaan päivään huuhdottavissa, ainiin siilasin liemen ennen lankojen lisäämistä. Tästä tuli kaunis kellanoranssi.


Molemmat langat rinnakkain ja hyvältä näyttää.


Tein mustan kaulurin dropsin ohjeella ja 7-veikasta joka sopi tähän langaksi. Ohje tässä. 


Mustat sukat kokoa n. 40 ja valepalmikkoa varressa, mukava ja helppo ohje. Lankana 7-veikka.


Perusraitaa polkka langasta 7-veikkaa koko sama kuin edellä. Nämä molemmat sukat neulottu tällä viikolla.


Tähän on hyvä lopettaa, hyvä ns. selfie-kuva Dooriksesta joskus kesällä otettu.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Värjäystulosta ja reissu Ilomantsissa


Värjäsin jonkin aikaa sitten nämä langat, mutta en kuvannut vielä. Tässä nämä on, ylemmät vyyhdit Suomen lampaan villaa 100 % l.valkoista 200 g. Värjätty verihelttaseitikin lakkiliemessä siten että kun olin laittanut lakit ja vedet kattilaan ja keittänyt jonkin aikaa, lisäsin alunan ja viinikiven ja sitten langat melkein kylmään veteen. Keittelin reilun tunnin jos en enemmänkin. Jätin sitten liemeen pariksi päivää ennen huuhtelua.
Alapuolen lankavyyhdit on 150 g luonnon valkoista 7-veikkaa. Värjätty nummitattiliemessä siten että keittelin liemen ja reilun tunnin jälkeen laitoin langat sinne alunan kera ja perkeet mukana edelleen. Keitin varmaan tunnin ja sen jälkeen jätin liemeen joksikin aikaa. Sen jälkeen siilasin langan ja silloin oli tarttunut sienistä tuommoista tummempaa väriä. Mutta langat sai olla siilatussa liemessä pari päivää ennenkuin huuhtelin.Tuli kaunista väriä. Perkeet on muuten vielä tallella jos innostuisi tässä ns. kontaktivärjäystä tekemään minigrip-pussissa.

Eli nämä on värjätty nummitatilla jota kasvaa yleensä hiekkateiden, pururatojen reunoilla reilusti.


Tässä kuva minusta karhupatsaan kera, tämä on Piirolan pihalta otettu Ilomantsissa. Hauska tämä patsas, moottorisahataiteilua, kolmella erisuunnalla tässä on erilaiset kuviot, alla kuvat ja ne on hauskoja. 




Tässä on Salpalinjalta kuvaa, Enosta noin 5-10 km Ilomantsiin päin, huomasin menomatkalla tämän, vaikka olen monta kertaa tästä ohi mennyt. Piti pysähtyä ja kuvata tätä. 




Tämä kuva on sitten Salpalinjan toiselta puolelta tietä, kaunista maisemaa. Ihana ruskan aika, ei vaan aurinko paistanut tällä hetkellä.

Keräsin värisieniä Ilomantsista, isän luota (hieman) ja sitten Rautavaaran syrjäseudulta. Saaliina verihelttaseitikkiä, ruosteorakasta, männynsuomuorakasta, samettijalkaa. Ihana ois ollut kerätä tuolta Rautavaaran takaa, mutta kun alkoi tulla kylmä ja sitten aurinko alkoi laskea ja tulla pimeää.

Mutta erittäin mukava rentoutusmatka näin loman alkaessa, tämän viikon lomalla ja värikattila tällä hetkellä kiehumassa.

tiistai 30. syyskuuta 2014

Hyviä värjäystuloksia tulossa....

... ja niitä odotellessa suhteellisen kuivaksi kerron seuraavan asian että

blogissa Lankakori sekaisin  on arvonta, tässä suora linkki sinne sivulle. 

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Värituloksia ja valmiit lapaset

Tässä tämä talven "tulo" sotki värjäyslankojen huuhtelua, mutta nyt eilen sitten nämä huuhtelin, keltainen on tulosta herkkutatti + verihelttaseitikin jalkajämäliemestä sekoitus ja siitä tuli kaunis keltainen, kuvan väri ei tee oikeuttaan. 
Tämä oranssisävyinen on 3. kerta verihelttaseitikki lakkien ja jalkojen sekoitus ja laitoin langan aika kylmään liemeen ja alunan myös. Sitten keittelin ja jätin sinne liemeen, kunnes huuhtelin tämänkin eilen. Väriä oli tarttunut viikon aikana mukavasti. Lankana molemmissa on 100  % suomen lampaan villalanka  ja nämä sopivat sen ruskean kanssa hyvin yhteen.


Tässä alapuolella on viime vuoden värjätyistä 7-veikka langoista tehty pöllölapaset ja malli löytyy täältä maksullisena,..  Little owls. Natalia Morevalla on paljon kauniita malleja ja erilaisia, suurin osa on maksullisia mutta sitten löytyy ns. ilmaisia ohjeitakin.


Mutta kohta laitan äikätattiliemeen (tatit mukana) 7-veikkaa luonnon valkoisena ja odotan sitä ihanaa sinapinkeltaista, mitä olen joskus saanut. Keittelen sitten noita verihelttaseitikin lakkeja uuden satsin kun valmiina niitä  on. 

Mutta ihana ilma ulkona puuhailla värjäysten kanssa ja vesisoikot täynnä vettä millä huuhdella lankoja.

maanantai 22. syyskuuta 2014

Harmaasta ruskeaa



Laitoin suomen lampaan 100 % villalankaa eilen verihelttaseitikin lakkiliemeen perkeineen ja jätin yöksi kattilaan rauhassa likoamaan. Tänään huuhtelin ja tuli oikein kaunis ruskea tästä langasta. Kädet tuoksuvat lampaalle kun pesin pari vyyhtiä ennen kattilaan laittoa. Nyt on kolmannen kerran samassa liemessä lankaa tulossa, laitoin ne jalat sinne mukaan kiehumaan ja langankin aikanaan.
Toisessa liemessä on herkkutattilientä ja siihen laitoin verihelttaseitikin jalkalientä sekaan, Tulee herkullisen keltaista väriä sieltäkin.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Värjäystuloksia verihelttaseitikillä ja samettijalalla


Vasemmalta eka vyyhti samettijalalla värjäys ph 9 (kidesoodaa lisäsin), sitten kaksi seuraavaa pientä vyyhtiä samettijalkaliemessä en laittanut mitään muuta kuin alunaa puretteeksi, näissä perkeet mukana ja lanka 100 % villaa luonnon valkoista näissä kaikissa kolmessa pienessä vyyhdissä. Yön yli liemessä ennen huuhtelua.

Keskimmäinen iso vyyhti 180 g Viron villaa 100 %, luonnon valkoista huivilankaa, lisäsin alunaa ja viinikiveä verihelttaseitikin jalkaliemeen, perkeet siilasin pois, jätin yöksi liemeen.

Kaksi seuraavaa vyyhtiä on 85 % villaa ja oliko 15 % nylonia (?), näistä toisis viimeisen värjäsin ensin samettijalkaliemessä, väri ei ollut paljon minkäänlainen, laitoin sen sitten tähän verihelttaseitikin lakkiliemeen tuon toisen samanlaisen vyyhdin kanssa joka oli puhtaan luonnon valkoinen. Värieroa näissä hieman. Oikean puoleinen kirkkaampi. Perkeet liemessä mukana ja näissä alunaa ja viinikiveä seassa. Yön yli liemessä. Eli tänään olen huuhdellut nämä kaikki paitsi vasemman puoleinen on aikaisemmin huuhdeltu ja kuivattu.

Nyt on tulossa verihelttaseitikin lakkiliemessä harmaata 100 % suomen lampaanvillaa, pesin sen marseillesaippualla ensin koska siinä oli se oikea "tuoksu" jäljellä. Tulossa ihanaa ruskeaa :)

Ilma on vielä kaunis, eilen kävin pururadalla Jonen kanssa kävelyllä ja keräsin sieltä kassillisen äikätatteja, joten niistä tulen myös värjäämään. Mutta onhan minulla tätä verihelttaseitikin lakkeja ja jalkoja vielä käyttämättä, kuva alla. 7 litraa lakkeja ja n. 4 litraa jalkoja.


Erilaisia orakkaita, limanuljaskaa, herkkutattia, äikätatteja yms., näillä vielä värjäämättä. 

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Lisää värjäyssieniä....

limanuljaskaa
 Limanuljaskoihin olen tykästynyt, viimeksi sain niin hyviä värejä, niin olihan niitä pakko kerätä lisää sitten. Vielä kun saisi lisää, ei kehtaisi liian pienestä määrästä rääpäistä liemiä.

Veriseitikkiä löysin hieman, oranssiorakastakin jonkun, sitten seitikkiä joka kasvoi kuusikossa harvakseltaan ja oli vaikea erottaa, en varma mikä seitikki kyseessä, mutta tosi kaunis punainen lakin alus, jospa se selviäisi facebookissa värikästä värjäystä -ryhmässä. Tuo yksi on joku punasuomuseitikkiä löysin nuo kolme tuossa välissä.



Mutta jatkellaampa harrastusten parissa, on ollut niin kauniita ilmoja että on hauskaa liikkua luonnossa, mukavampaa kun vielä tuo Jone kulkisi silleen että pysyisi lähettyvillä eikä lähtisi hötkyilemään autolle tai tielle.... ei pysty niin kuin tarkasti kattelemaan esim. veriseitikkiäkin löytyi kun vähän tarkemmin tiiraili mutta sitten jone lähti välillä huitelee omiaan....

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Värisieniä, värjättyjä lankoja, valmiita sukkia

Tämän päivän verihelttaseitikkisaalis, olipa mukavasti noussut, oikein roppakaupalla sai kerättyä.


Tässä viikonlopun värjäyssaldoa alariviltä oikealta:
- oikeassa alakulmassa punavyöseitikillä värjättyä luonnon valkoista Viking Villeä 50 g, puretus aluna (tässä liemi oli seissyt viikon jo, sitten siilasin ja lisäsin tuoreita seitikkejä ja keittelin uudelleen ja perkeet jäi sitten kattilaan)
- ensimmäinen värjäys limanuljaskan lakeilla, keittelin lakkeja 30 min ja siilasin liemen ja laitoin siihen 50 g luonnon valkeaa pikkusiskoa (aluna puretus)
- toinen värjäys limanuljaskan lakit uudelleen kattilaan ja uusi vesi ja keittelin varmaan tunnin ja lakit jäi liemeen ja pikkusiskoa 50 g mukaan (aluna puretus), väri hieman muuttui
- viimeinen alarivillä on 75 g Lauri-lankaa luonnon valkoista, liemenä limanuljaskalakkien liemet samaan kattilaan ja tähän kattilaan joutui sellainen vyyhti joka oli kielonlehtiliemessä ja minusta lanka jäi vaisuksi, joten väriä tästä seoksesta sitten ja alunapuretus, yön yli kattilassa
Yläriviltä oikealta:
- keltainen vyyhti on Lauri-lankaa 75 g sekalaisessa liemessä, jossa vanhaa punasipulin lientä, vähän muitakin vanhoja liemiä ja puretus aluna, yön yli ja huuhtelu tänään
- keskellä limanuljaskan jaloilla keitelty liemi, ensimmäinen liemi siilattuna ja pikkusiskoa luonnon valkeana 50 g mukaan ja alunapuretus, yön yli
- viimeisenä tämä kirjava lankavyyhti, keittelin uudelleen näitä limanuljaskan jalkoja uudessa vedessä ja sen jälkeen laitoin siihen 50 g luonnon valkeaa Viking Villeä sekaan ja alunapuretus, yön yli


Tässäpä muutamat sukat neulottuna, vihreät on vanhaa 7-veikan polkkaa, nilkkapituisia.


Lankana ruskeissa miesten sukissa supersocke 6-fach (made in Turkey) ja oranssi lanka on Hatnut feet (lankakamarista tilattua).


Tällä hetkellä samettijalkaliemessä on lankaa tulossa kaksoisvärjäyksellä, niistä sitten myöhemmin.


Tässä neulottu kummisedälle sukat värjätyistä langoista, raparperilla ja verihelttaseitikillä. 

lauantai 23. elokuuta 2014

Koukutut lapaset, kahdet sukat ja kanttarellisaalis


Koukutut 2-päisellä tunisialaisella virkkuukoukulla, lankana jämäisoveljeä ja silmulankaa, sain vihdoinkin valmiiksi.


Tässä parit sukat, toiset neliraita 7-veikasta ja toiset jämälangoista (kirjopirkka ja toinen hyvin ohut lanka), näistä tuli tosi kivat ja iloisen väriset.


Eiliseltä kanttarellisaalis, oli työn takana risukosta mutta sellaiset pari litraa, näistä huomenissa keittelen ainakin keiton ja ehken paistan osan. Kuivaamaan en lähde tätä pientä määrää.

Värjäykset vähän jäissä, mutta ajatukset kokeilla kahvijauholla ja mustalla teellä. Siskolta vinkkinä sain kokeilla. Sieniä odottelen edelleenkin, punavyöseitikki on nostanut päätään, laitan kuvan vielä siitäkin.


sunnuntai 10. elokuuta 2014

Värjäyssaldoa parin viikon ajalta


Värjäyssaldoa parin viikon ajalta, kaikki samaan kuvaan nyt:
1. oikealta ruusuruoholla värjättyä 100 g l.valk. Viking Vilmaa alunapuretuksella, langat olivat perkeitten kanssa samassa liemessä useamman päivän ajan
2. nuorilla lupiininlehdillä värjätty 100 g valk. Nallea, kidesoodaa ja alunapuretus. Langat olivat perkeitten kanssa noin viikon ajan samassa liemessä.
3. punapuujämäliemi + lepän jämäliemi, alunapuretus, siinä 50 g valk. Nallea ja 50 g l.valk. Viking Villeä (väriero selvä valkoisessa ja l.valkoisessa värissä)
4. 50 g valkoista Nallea ensin siilatussa lupiiniliemessä, väristä tuli hailakan keltainen, laitoin sen vielä 3. kohdan liemeen ja sain väristä paremman

Hiljaiseloa värjäysrintamalla, kuivuus, lämmin veroittavat jaksamista värjäykseen. Lisänä työt, missä on tullut väsymistä myös, töitten jälkeen on pitänyt huilata.
Minä odotan kuin kuuta taivaalta että sienet alkavat nousta, haperot ovat jo nostaneet päätään. Tietysti odotan että ilmat alkavat viiletä, helpottaa metsässä liikkumista.